Ari

No niin.
Valtti peli on sitten päivä peli, joten olkaapa ajoissa aktiiviisia.
Ahkerimmat ovatkin jo olleet :) Kiitos
-ari-

Esko

Lisäys edelliseen, henkilökohtaiset vesipullot mukaan,pelataan tod.näk. hellesäässä.

Esa ilmoittautui in

Pohje kipeänä 60v-matsissa saadusta mällistä. Tulen testaamaan.

Esko

Otteluraportti Kela-Kamppi 5-0.Kamppia vastaan peli pallonkierrätyksineen sujui hyvin,tosin vastus oli samaa luokkaa,heikohko, kuin vuosi sitten,jolloin kuitenkin hävittiin lukuisista maalipaikoista huolimatta.Tämä maalintekeminenhän edellyttää syöttämistä vielä jopa hyvistäkin laukaisupaikoista, koska harvoin kuitenkaan pallo päätyy maaliin 15 metriä kauempaa,on se maali sen verran pieni.No nyt sitä syöttämistä kohtuullisesti harrastettiin ja onnistumisia olisi voinut tulla enemmänkin.Vastustaja ei juurikaan uhannut maaliamme,josta kiitos tietysti puolustajien toiminnalle ja vahvalle keskikenttäpelaamisellemme.Vaihtaminenkin oli ajoittain jo mukiinmenevää,joskus kentällä oloaika kyllä venähti liiaksi.Kyllä tässä pallon kierrättämisessä olisi vielä paljon parannettavaa ja kentällä olevien olisi ohjattava paremmin pallollista pelaajaa,ettei sitä tarvitse tehdä kentän laidalta.Sama ohjaamistoiminta koskee myös tilannetta,jossa vastustaja hyökkää.Etukäteisvalmistelut otteluun sujuivat tyydyttävästi siis henkilökohtainen verryttely,joukkuepalaveri ja joukkuehengen nostatus jne.

Pekka

Kuis Jäken logistiikkaosasto, löytyykö kumijalkakyytiä Kelliksen tekonurmihäkkiin?

Pekka

Uotilan Sepon kyydillä saavun👌

Osmo, profiilikuva
Osmo

Somewhere in via baltica ...

Ari

Terolla polvivamma. Syyskausi paketissa

Reima

Ehdin kentälle noin klo. 19 ja Pukke tulee mun kyydillä.

Ari

Timo Kauranen lähetti:
Samalla pyydettiin muistuttamaan autolla saapuvia harrastajia, että Koulutieltä kääntyvä parkkialue on pääsääntöisesti tarkoitettu saattoliikenteelle ja urheilukentän kuusiaidan vieressä ei ole pysäköintipaikkoja, vaan ainoa pysäköintimahdollisuus on osoitettu Kellotuvan puoleiselle sivustalle, jossa on myös Urheilukeskuksen inva-paikat.
Varsinainen pysäköintialue on terveysaseman ja jäähallin välissä.

Esko

Hienoa,että saadaan tähän kevätkauden viimeiseen otteluun iso määrä pelaajia mukaan.Otteluun on mukava lähteä kahden voitetun vieraspelin jälkeen.Muistuttaisin kuitenkin siitä viimevuotisesta MauPa-ottelusta,jossa meillä oli toistakymmentä melko varmaa maalipaikkaa,mutta niin vain häviö koettiin.Oleellista on juuri nämä pitkät syöttöketjut,jotka ns.syövät vastustajaa.Aina tulisi löytää se varmin vaihtoehto,sillä pallon menetys helposti on aina iso virhe.Pelipaikat mv Pekka 1.puoliaika ja Pertti 2.puoliaika.Oikea laitapuolustaja Pekka P ja Zeke vaihtaen.Keskuspuolustaja ja vasen laitapuolustaja Harri,Jorma ja Esa,Harri tai Jorma aina keskellä ja yksi heistä vaihdossa.Keskikenttäpelaajat Osmo,Jussi ja Jouko,joista yksi vaihdossa.Keskushyökkääjä Pasi ja Remi vaihtaen.Muistutus taas,lyhyet vaihtoajat ja avustushuudot kanssapelaajille.Vaihtoon spurtaten ja käsi ylös tullessa.Maalipotku ja kulmat lyhyenä.Heitot laitapuolustajille.Tätähän on ohjeistettu jatkuvasti.Ja sitten taas paikalle 13.30 ,juoksulämmittelyä,venyttelyä ja pallottelua.

Esko

Korjaus edelliseen,siis koski kotiottelua Kamppia vastaa,jossa hävittiin lähes täydellisestä pallonhallinnasta huolimatta.